keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Seurattuja blogeja

Heippa taas! Sainpas jotain päivittelyä tällekkin päivälle, nimittäin ajattelin kertoa teille, millasille sivuile olen nykyään eksynyt monta kertaa viikossa.








Jep, kaikki neljä Gyaru-blogeja. Ei ainakaan yllätä yhtään. Seuraako teistä joku muukin jotakin näistä blogeista? Itse oon tosiaan lukenut Cupcake Couturea jo puolisen vuotta, ja loput kolme löysin vasta äskettäin.
Olen myös tottakai ystävienikin blogeja lueskellut. Tässä niistä muutama.

Blogin ylläpitäjä on ihan äskettäin tutustunut Ouji-tyyliin. Harrastaa myös cosplayta niinkuin minäkin.

Blogi on aivan uuni tuore ja kirjoittaja on todella kiinnostunut Lolita-muodista.

Mutta kaipa tässä kaikki tältä erää, toivottaasti piditte tästä postauksesta. Kommenttia voi jättää, ja sitä otetaan mielihyvin vastaan (:

maanantai 28. tammikuuta 2013

Long time no see

Heippa taas! En ole oikein ehtinyt kirjoittelemaan kun on tapahtunut tässä tammikuussa hyvin paljon kaikkea. On kuitenkin tullut tässä luettua paljon uusia blogeja ja tutustuttua nykypäivän muotiin paremmin. Olen myös löytänyt hieman omia juttuja, ja sellasia vaatteita joita itse voisin käyttää. Ja voin kertoa että vasta syksyllä sain tietää että Gina Tricotissa on vaatteita aina XS-XXL vaatteisiin, eli myös minä löydän sieltä uusia vaatteita. Tiedän, olen hieman eristyksissä maailmasta kasvanut. :D

Mutta tammikuun alesta löysinkin juuri Gina Tricotista itselleni uuden liilan nahkatakin kesäksi

Tiedän, laatukuva. Pahoittelen.
Löysin myös tänään vapaa valinnan alennusmyynnistä hieman meikkejä ja kynsilakkoja 1€ kappale-hintaan

MNY-sarjan tuotteita
Kynsilakoilla saa kivat brittikynnet-kun vain saisin jostain vielä valkoista lakkaa. Huulivoidetta ja liilaa luomiväriä cosplayaamiseen.

Jostain syystä tarvitsisin rahaa, nimittäin uusia vaatteita itselleni. Joskus tuntuu että raha menee aivan turhiin asioihin. Jopa cosplay syö rahani totaallisesti. Pitäsi kai rajoittaa hieman niiden pukujen määrää... Tein kuitenkin polyvoressa tämmöisen kuvasen.


Mine

Noi ois iha kiva saada. Mä tykkäisin iha hirveesti tommosesta asukokonaisuudesta, entä te?


Mutta mun täytyy kyllä nyt lopettaa, kun kello on jo aika paljon ja väsyttää, ja huomenna aamulla kouluun. Jipii, mutta meillä on liikuntaa, ja mennään luistelemaan. Se on ihanaa <3 p="">

maanantai 7. tammikuuta 2013

Just want to find out new style

Juu moivaan kaikille taas! Mitenkä ihmisillä on uus vuos lähteny käyntiin? Ittelläni ihan kivasti vaikka olenkin ollut aika laiska Inu no Taisho-cossini suhteen, ja sekös harmittaa, kun tänään on 38 päivää aikaa saada se valmiiksi ja huomenna 37, ja enpä tee asian edistymisen eteen mitään.. nooh, kaipa minä vielä herään todellisuuteen ^^ mutta niin siihen mun asiaan mistä tulin tnne oikeastaan selittämään... -->

---------------------------------------------------------------------------------------------------


Mä oon jostain syystä innostunu tekokynsistä ja peruukkien päivittäisestä käytöstä. En oo kyllä vielä tähän kyennyt, mutta sellainen houkuttelee kovasti. Oman tyylin muuttaminenkin olisi mukavaa vaihtelua, ja siinä samalla hiukset, kynnet ja vaatetus/muu puvustus uusiksi. Olisi ihanaa. Hyörin ja pyörin eBayssä kunnes löysin kaksi aivan ihanaa kuituperuukkia jotka ovat vielä heat resistant eli kestävät lämpökäsittelyä aina 180 asteeseen asti.

Blondi-peruukki
Ruskea peruukki





Siis noi kaksi! ;_; Kuolen. Ihania! <3 p="p">
Ja sitten ne kynnet. En ymmärrä, viimeksi kun käytin tekokynsiä, vannotin itselleni etten enää koskaan käytä sellaisia. Nyt kuitenkin himottaa niin hirveästi laittaa sellaiset käteen, niin kaipä sitä täytyy sitten edes kerran koittaa. Ja sitten vielä se, että jollain tavalla olen ihastunut Lolita/Gyaru-tyyliin. Enhän minä muodollisesti niihin sovi, mutta kaipa ihminen saa tykätä mistä haluaa?

Ja aloitetaan noista kynsistä. Eli en missään nimessä !ikinä! laita minkäänlaisia järkyttävän pitkiä kynsiä, koska en pystyisi elämään niiden kanssa (joo, cosplayaamista ei lasketa), koska en maalivahtina vaan voisi sellaisia killereitä käyttää. Eli pitäisin sellaisista kynsistä jotka ovat sopivan lyhyet ja niissä saa olla jotain kivaa, kuten nämä


Ja sitten se Lolita/Gyaru-muoti. Oon jo jonkin aikaa kattellu kyseisiä muoteja ja jollain tavalla ne on iskenyt, osittain vähän pahastikkin. Tykkään sellaisista söpöistä koruista, joita Lolitat usein käyttävät. Kivat pinnit, rusetit ja pannat ovat kanssa kivoja. Mutta kuitenkin toi Gyaru-tyyli.. Ai että jos oisi yhtään paremmassa kunnossa ja rahaa olisi kuin kroisoksella niin vaihtaisin tyylini nyt ja heti!


Siis ihan oikeesti! ;_; Voi olla että osa tähän innostukseen on tullut siitä kun kesällä? löysin blogin, Cupcake Couturen. Jokin vain naksahti. Siitä asti olen tuota blogia seurannut ja lukenut ja ainavain innostunut enemmän ja enemmän. Vaikkakaan en tiedä tarkalleen blogin pitäjän tyylin genreä, niin kuitenkin se on mahtava! Pitäsi minunkin vain kai ottaa itseäni niskasta kiinni, ja _muuttua_. Olen yrittänyt sitä jo yli 3,5 vuotta! Monta genreä olen käynyt läpi aina Scenestä Sweet Lolitaan. Mutta Gyaru naksahti. Tarvitsen nyt vain rohkeutta.

Oman pituuteni puolesta olen esimerkiksi arastanut korkokenkiä. Onhan minulla kuitenkin lähemmäs 180 senttiä pituutta kertynyt, joten olen aina ollut porukan pisin ja erottunut sillä joukosta. Olen kuitenkin aina jollain tavalla pelännut erottua massasta. Kaipa luin siihen myös erikoisen pituuteni. Mutta jos sitä jaksaisi urheilla, ja syödä oikein ja terveellisesti, saisin varmasti pari ylimääräistä kiloa ravistettua pois ja saisin varmasti itsevarmuutta ja rohkeutta. Se on kuitenkin pitkä ja kivinen tie, mutta uskon sen olevan paras mahdollinen.



torstai 3. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, MAMA, ja Dynasty Warriors 7

Jep, vuosi vaihtui ja edellinen vuosi meni kyllä aivan liian nopeesti. Ihmettelen ihan et mihin se oikeen katosi, ja en oo oikeen vieläkään käsittänyt että nyt on vuosi 2013... Nooh, kai sen tässä jokupäivä vielä tajuaa :'D

Tosiaan, katottiin meillä Tüven kanssa MAMA 2012 uudenvuoden yönä. Ja ainut syy miksi me sen katsoimme oli tämä:





Kyllä, Bigbangin takia. Toki tulihan sieltä myös SHINeen ja SuJun esitykset jotka olivat kivoja. Varsinkin SHINeen ja EXOn Lucifer, oli aika pro. ^^ (joo toi video ei oo täysi, mutten nyt löytäny koko showta)
Mutta oli se mahtava show, muuta ei voi sanoa! < 3

No, tehtiin me Tüven kanssa muutakin kuin katottiin MAMAa, nimittäin pelattiin! SSX on tour:ia ja Dynasty Warriors 7 sekä Halo ODSTia. Ja sain tuon Dynasty Warriorsin lainaan, ja siitä asti olenkin vain pelannut jollen ole ollut koneella.. Jep, cossin tekeminen on jäänyt, ihankun 40 päivää riittäisi saamaan sen valmiiksi ;_; ehkä minä vielä herään siihenkin todellisuuteen että on pakko tehä jos haluan sen Frostbiteen valmiiksi... heh, se on sitten kyllä sen ajan murhe, meinaan nyt pelataan!

Ja sitten kun oon itte noin hyvä niin täytyy olla aika älyttömän hyvä! :D sitä odotellessa... :'DD